Vanhan vitsin mukaan nelivetoisia katumaastureita tarvitaan erityisesti Helsingin keskustassa. Täällä varsinkin talvikeleillä parkkipaikka löytyy parhaiten korkealle, nelivetoiselle autolle joka on paremmin yhteensopiva kaupungin talvikunnossapidon kanssa.
Samaa vitsiä mukaillen paras polkupyörä kaupunkiin on tietysti maastopyörä, joka on paras katutöiden, korkeiden, terävien kanttikivien ja mystisesti päättyvien pyöräteiden keskellä.
Siksi onkin kiinnostavaa testata Helsingin syksyssä sitä toista, viime vuosina kovasti yleistynyttä kaupunkikulkupeliä eli sähköpotkulautaa. Pienillä renkaillaan, matalalla maavarallaan ja sähkömoottorilla se on kovasti erilainen liikkumisväline kuin itselleni tutumpi luomuvoimainen polkupyörä. Sillä saa kuitenkin liikkua pyörätiellä, mikä avaa kaupunkioloissa mahtavan, matalaruuhkaisen liikkumisverkoston.
Käyttösovellus, sulan maan vuodenajan kätevä kaupunkikulkeminen, on sähköpotkulaudalla sama kuin fillarilla. Ja antaahan sähkökulkupeli lupauksen hikoilemattomasta etenemisestä, jolla voi saapua ehkä fillarikyytiä freesimpänä vaikkapa työtapaamisiin.
Voisiko sähköpotkulauta siis korvata polkupyörän työmatkaliikenteessä ja arjen askareissa muutenkin?
Kaksi eritehoista Ninebot by Segwayn potkulautaa, sama huippunopeus
Pyörätielaillisten ja ilman rekkarikilpeä kulkevien potkulautojen suurin sallittu ajonopeus on 25 kilometriä tunnissa, mikä on sama kuin sähköavusteisen polkupyörän suurin avustusnopeus. Vaikka kaikkien sähköpotkulautojen huippunopeus on siis lähtökohtaisesti yhtenevä, on laitteissa eroja.
Koeajossa kävi kaksi erilaista Ninebot by Segwayn potkulautaa, kalliimpi ja tehokkaampi Kickscooter MAX G30E II (ovh 999 €) ja edukkaampi ja matalatehoisempi Kickscooter F30E (ovh 669 €). Takavetoisen G-sarjalaisen teho on 400 wattia ja parhaimmillaan jopa 700 wattia ja toimintamatka nimellisesti 65 kilometriä. F-sarjalainen puolestaan etenee etuvetoisena, 300 watin moottorilla. Sen nimellinen toimintamatka on noin 30 kilometriä.
Muuten potkulaudat ovat karkeasti samanlaisia. Niissä on ajovalot, ne voi kytkeä bluetoothilla kännykkään ja ne saa taitettua kasaan esimerkiksi auton takakonttiin pakkaamista tai lyhyttä kanniskelua varten. Kuskille tarjotaan yksi jarrukahva, jolla vapaasti pyörivää rengasta jarrutetaan. Moottori tekee osaltaan sähköistä jarrutusta.
Sähköpotkulaudalla syksyiseen liikenteeseen
Ajan sähköpotkulautatestit lokakuussa. Lämpötila on muutamasta asteesta kymmenkuntaan plussan puolella ja maa sula. Työmatka Helsingistä Espooseen on reilut seitsemän kilometriä yhteen suuntaan. Potkulaudan keskeinen lupaus matkanteosta ilman autoruuhkia ja suihkua vaativaa hikoilua toteutui molemmilla potkulaudoilla. Syysaamussa tuli jopa hieman kylmä laudan päällä matkatessa.
Akkukantama riittää heittämällä molemmissa kulkupeleissä, mutta matalampitehoisen F30E:n teho loppui ylämäissä auttamatta kesken. Sitä autoin hieman potkimalla itse vauhtia.
Kaasukahvaa on helppo käyttää, kun laudalla ajaa täysiä. Rajoitettu 25 km/h tuntuu tulevan nopeasti vastaan. Sen sijaan hitaampi matelu, jota joskus tarvitsee, onkin kahvasäädöllä hankalampi tehdä.
Polkupyörään verrattuna sähköpotkulauta on hieman polkupyörää hitaampi. Sopivassa tuulessa ja pienessä alamäessä kolmenkympin keskinopeuden ylläpito onnistuu fillarilla, mutta jää potkulaudalla haaveeksi. Matka-ajallisesti potkulauta kuitenkin on voittava laite, koska suihkun voi jättää väliin. Hieman yllättäen älykello kertoo potkulautamatkalla sykkeiden nousseen ihan selvästi. Ei kuitenkaan niin paljon kuin polkupyörän selässä.
Mainio yhteensopivuus muiden sähkökulkupelien kanssa
Työelämä heittää aina välistä työmatkalle. Eräänä tiistaiaamuna matka vei palaveriin Espoon perukoille, noin 19 kilometrin päähän kotoa. Tälle reissulle lähdin tehokkaammalla G30E-mallilla, mutta taittamalla suurimman osan matkasta valtavasti tehokkaammalla sähkökulkineella: junalla.
Muutaman sadan metrin matka kotoa lähimmälle junapysäkille taittuu hetkessä. Edessä on portaat ylös laiturille. Polkupyörän työntäminen portaisiin rakennettua lastenvaunuluiskaa pitkin on helppoa, mutta korkean ja lyhyen potkulaudan tuuppaaminen ylös osoittautuukin hankalammaksi. Potkulauta myös painaa sen verran, että huvikseen sitä ei portaissa kanniskele. Taidan jatkossa ottaa suosiolla hissin.
Aamuruuhkaisessa junassa potkulauta on juuri niin loistava peli kuin ennakoinkin. Paikka fillarivaunusta löytyy kompaktille kulkineelle helposti. Espoolaiskokoustelun jälkeen edessä on matka toimistolle. Otan myös tälle välille junan alle. Käy selväksi, että nimenomaan junajoukkoliikenteeseen yhdistettynä sähköpotkulauta toimii todella hyvin. Ja mahtuuhan potkulauta hyvin autonkin takakonttiin.
Seuraava työkeikka vie keskustaan, Musiikkitaloon. Matka on kuutisen kilometriä ja kokemuksesta tiedän sen sen ottavan fillarilla noin parikymmentä minuuttia, sillä Helsingin ruuhkaisessa liikenteessä ei voi ajaa niin kovaa kuin reisistä lähtisi. Niinpä raskaan kamerarepun kanssa tehokkaampi G30E heittää matkan samassa ajassa kuin fillarikin. Tehokas lauta kiipeää myös vähäiset ylämäet melko hyvin, vaikka kuormaa on päällä melkein satakunta kiloa.
Henkilöautolla vastaava matka-aika ovelta ovelle olisi helposti kaksinkertainen. Musiikkitalon vahtimestarit ottavat hymyssä suin sähköpotkulaudan narikassa säilytykseen.
Mutta miten nämä lukitaan? Osataanko näillä ajaa Stadissa?
Ja hyvä että ottavat, en nimittäin mielelläni jätä potkulautaa ulos, edes lukittuna. Kiinnitän fillarin lukitsemiseen Helsingissä aikalailla huomiota, enkä usko sähköpotkulauden olevan yhtään vähemmän kiinnostava anastuksenkohde päivittäistä annostaan hakevalle.
F30E-potkulauden runko mahdollistaa sujuvan U-lukon käytön, mutta G30E:ssä todella hyvää paikkaa lukita lauta rungosta ei oikein ole. Jos potkulaudalla siis haluaa käydä vaikka keskustassa kaupoilla tai ravintolassa, pitää laudan säilytys miettiä erikseen – tai ottaa hieman riskiä pysäköinnin kanssa.
Stadilaisessa liikenteessä sähköpotkulaudoilla ei ole erityisen hyvä maine. Varsinkin vuokralautoja tupataan ajamaan ja pysäköimään miten ja missä ajokunnossa sattuu. Joidenkin kuskien aiheuttama mainehaitta ei kuitenkaan tee sähköpotkulaudasta yhtään huonompaa kulkinetta. Koeajoreissuilla vastaan tulee myös asiallisesti kulkevia, kypäräpäisiä potkulautakuskeja.
Päädyin ajamaan keskustan liikenteessä potkulautaa kuten ajaisin fillariakin: pyöräteillä ja niiden puuttuessa autokaistalla. Helsingin pyöräilyolosuhteet ovat parantuneet viime vuosina paljon, mutta työmaatakin on vielä melkoisesti.
Kaikenlaiset kanttikivet ja mukulakivetetyt ajourat tuntuvat potkulaudan rungon läpi paljon vahvemmin kuin fillarin satulasta aistittuna. Opin nopeasti joustamaan jaloilla töyssyjen kohdalla. Välistä potkulaudan matala pohja ottaa kiinni alustaan.
Myös suuntamerkin näyttämisen mahdottomuus kävi nopeasti selväksi. Kapea ohjaustanko ja paljon fillaria huterampi ajo ei oikein salli käden irrottamista ohjaustangosta ja suuntamerkin näyttämistä. Täällä suuntavilkun lisääminen potkulautaan voisi olla hyvä idea, sellaisia onneksi saa lisävarusteena. Ja joissain potkulautamalleissa ne ovat jo vakiona.
Potkulaudat vaikuttavat yllättävän laadukkailta rakenteellisesti, mutta keskustan nykivässä liikenteessä jarruista toivoisi enemmän pysäytystehoa. Polkupyörän tuplamäntähydraulijarruihin tottuneelta sähköpotkulauta vaatii enemmän ennakointia.
Aikuinen, älä säästä tehossa äläkä laadussa
Kaikenkaikkiaan sähköpotkulauta tuo mielenkiintoisen lisän kaupunkilaisiin liikkumismahdollisuuksiin. Se ei omassa liikkumisessani korvaisi fillaria, mutta ehdottomasti täydentäisi sitä kiinnostavalla tavalla.
Varsinkin perheen nuorison silmät syttyivät sähköpotkulauta-ajossa, heillä kun ei omakohtaista kokemusta ole muunlaisten moottoroitujen kulkineiden ajamisesta. Kotona todella keskusteltiin siitä kuka pääsee seuraavaksi ajamaan Segwaytä.
Aikuiselle 400 (tai 700)) wattia tehoa on ehdottomasti järkevä minimi tehoa lautaan, varsinkin jos kulkupelillä haluaa liikkua tosissaan myös ylämäkeen, mutta puolet kevyemmälle nuorelle myös matalampitehoinen peli sopii hyvin.
Bluetooth-liitäntäiselle kännykkäsovellukselle ei juurikaan löytynyt käyttöä. Ajatus siitä, että käyttäisin kiinalaisen toimittajan älypuhelinsovellusta sijaintini ja valokuvieni jakamiseen tuntuu vaikealta. Ehkä keskeisin sovelluksen etu on mahdollisuus lukita potkulauta sähköisesti, eli vaikeuttaa osaltaan potkulaudan luvatonta käyttöä.
Ja entä se akun mahdollistama ajomatka? Molemmilla laudoilla ilmoitetut ajomatkat toteutuivat melkein. Käytännössä potkulaudalla ei kertakaikkiaan jaksa ajaa akkua tyhjäksi, siinä määrin staattista seisoskelua se on. Kertaakaan testijakson aikana akun varaustaso ei käynyt lähelläkään loppumista.
Sähköpotkulaudan suurin etu on on sen vaivaton kulku erityisesti pyöräteillä. Helsingissä niilläkin voi olla ruuhkia, mutta ne eivät ole mitään verrattuna autotiellä mateluun.
Teksti ja kuvat: Tuomas Sauliala
Kulkupelit tarjosi koeajoon Witt, kiitokset!
Kirjoittaja on sähkötekniikan, viestinnän ja markkinoinnin ammattilainen, joka on kirjoittanut sähköautoista ja niiden latausjärjestelmistä sekä ajoneuvojen ohjelmistoista vuodesta 2013 alkaen.