Sensible 4 käynnistää itsenäisen ajamisen pilotin Pasilassa – Koronaa unohtamatta.

Kirjoitan tätä blogia harrastuksenani, mutta teen päivätöitä suomalaisessa teknologiatalo Sensible 4:ssä. Siksi onkin mukavaa nyt yhdistää töitä ja vapaa-aikaa.

Suomi ja koko maailma on joutunut koronaviruksen ja sen aiheuttaman epidemian edessä uudenlaisiin olosuhteisiin. Niinpä Sensible 4 muovaa keväälle suunniteltua itsenäisen ajamisen FABULOS-pilottia olosuhteiden mukaiseksi.

Eurooppalaisessa FABULOS-pilotissa ajetaan kevään aikana Helsingin Pasilassa. Itsestään ajavia autoja on liikenteessä yhteensä kolme, joista yksi on Sensible 4:n rakentama GACHA. Ajoneuvo on suunniteltu yhteistyössä japanilaisen MUJI:n kanssa. 

Vielä helmikuussa suunnitelmana oli tehdä liikennöintiä joka näkyy Reittioppaassa ja joka ottaa kyytiin matkustajia. Itsenäisen ajamisen pilotin oli tarkoitus olla osana HSL:n joukkoliikennejärjestelmää. Nyt pilotti ajetaan suljettuna, eli ajoneuvoihin ei oteta matkustajia koronaviruksen leviämisen estämiseksi. 

Useita autoja, paljon yhteistyötä

Rajoitettunakin FABULOS-ohjelmassa voidaan testata uusia toimintatapoja ja tekniikoita. 

Aiemmissa kokeiluissa Sensible 4:n ajoneuvot ovat ajaneet turvakuljettajan valvonnassa itsenäisesti, etukäteen määritellyllä reitillä ilman erityisiä yhteyksiä ulkomaailmaan. Mutta jos pienet, autonomiset bussit halutaan osaksi joukkoliikennejärjestelmää, pitää niiden muuttua älykkäämmiksi. Autonomisten joustavien kuljettimien suurimmat edut saavutetaan, kun autot ajavat parvessa, matkustajien toiveiden mukaan pysäkiltä toiselle. 


Lue lisää Sensible 4:stä:


FABULOS-pilotissa otetaankin askelia autonomisen kysyntäpohjaisen liikenteen suuntaan. Autoja on liikenteessä kolme: Yksi GACHA, yksi sähkökäyttöinen kiinalaisen Dongfengin valmistama pikkubussi ja pieni mopoauton kokoinen Jutoksi nimetty Renault Twizy. Kaksi jälkimmäistä ovat sarjavalmisteisia autoja, joihin Sensible 4:n autonominen teknologia eli AD-kit on asennettu jälkikäteen. Kaikki autot ovat sähkökäyttöisiä.

GACHA ja pikkubussi pystyisivät ottamaan matkustajia kyytiin, Juto on mukana vain testaustoimintaa varten. Vaikka autot ajavat itsenäisesti, on kaikissa autoissa on turvakuljettaja mukana varmistamassa ajamisen turvallisuuden.

Osa ajopäivästä ajetaan jatkuvana rengasliikenteenä, osan aikaa simuloidaan ajoja kysyntätilanteen mukaan. Kysyntäpohjaisuutta testataan espanjalaisen Shotl:n sovelluksen avulla. Pilotissa Sensible 4:n testikäyttäjät tilaavat kyydin pysäkille ja näin mallinnetaan todellisten matkustajien kyytitarpeita. Tilanteen niin vaatiessa vain älypuhelin voidaan siirtää autonomisen auton kyytiin, jolloin itseajavan ajoneuvon sisällä on turvakuljettaja yksin. Näin sosiaalinen kanssakäyminen saadaan pidettyä mahdollisimman vähäisenä.

Autot on yhdistetty etäohjauskeskukseen, joka oli tarkoitus perustaa Traffic Management Finladin tiloihin Pasilaan. Näin etäohjausta olisi voitu tehdä siellä, missä pääkaupunkiseudun liikennejärjestelmää muutenkin hallitaan.

Nykyisessä tilanteessa ohjauskeskus perustetaan minne tahansa, missä on hyvä internetyhteys. Etäohjauskeskus vaatii vain yhden ihmisen operaattoriksi ja vuoron vaihto voidaan tehdä tarvittaessa toimipisteiden välillä. Operaattorien ei siis tarvitse kohdata toisiaan vuoronvaihdon yhteydessä.

Etäohjauksessa käytetään Softbank Drive -järjestelmää ja Sensible 4:n kehittämää etäohjaussovellusta. FABULOS-hanketta Suomessa koordinoi Helsingin kaupungin omistama Forum Virium.

FABULOS-bussi ajaa Pasilassa huhti-, touko ja kesäkuussa. Päivittäin liikennöintiä tapahtuu aikavälillä 8 – 15:30. Kyseessä on kokeilu ja pilotti, eli teknisiä pulmia ja uusia tilanteita tulee varmasti ratkaistavaksi ja siten liikennöinnissäkin voi olla katkoksia. 

Koronaepidemian hellittäessä on mahdollista, että pilotti voidaan myöhemmin keväällä tai kesällä avata yleisölle. Tästä Sensible 4 kertoo sitten erikseen.

Pasilassa on kiinnostavat kehitysnäkymät

Pasila on osa Helsingin pohjoista kantakaupunkia. Alue on tunnettu erityisesti Itä-Pasilan puolelle 1970-luvulla nousseesta betoniarkkitehtuurista. Alueelle nousi tuolloin melkoinen kokoelma erilaisia virasto- ja asuinkerrostaloja. Myöhemmin alueelle rakennettiin Suomen suurin messutapahtumatila Helsingin Messukeskus sekä suomalaisen TV-toiminnan keskus Yleisradioineen ja kaupallisine televisio- ja radiokanavineen. 

Itä-Pasilan liikenteellinen erikoisuus on liikenteen jako kahteen tasoon. Talojen välissä kulkevilla teillä ajetaan lähinnä autoilla ja muilla ajoneuvoilla ja ratikoilla, kevyen liikenteen kulkiessa usein katuliikenteen yläpuolella omalla betonikannellaan. Pasilassa onkin selvästi vähemmän liikennevaloja ja autotien ylittäviä suojateitä kuin esimerkiksi Helsingin keskustassa. 

Itä- ja Länsi-Pasilan välissä kulkee päärata. Vielä pari vuosikymmentä sitten alueella oli hehtaareittain ratapihaa, mutta Vuosaaren sataman valmistuminen mahdollisti maa-alueen käytön muihin tarkoituksiin. Alueelle valmistuikin Mall of Tripla -kauppakeskus viime syksynä ensimmäiseksi osaksi uutta Keski-Pasilan kaupunginosaa. Tripla on Suomen suurin kauppakeskus, liiketilojen määrällä mitattuna Pohjois-Euroopan suurin. Pasilasta on viime vuosina tullut yksi kiinnostavimmista uusista asuinalueista Helsingissä, Jätkäsaaren ja Kalasataman ohella.

Itä-Pasilassa on tällä hetkellä hieman alle 4000 asukasta ja Keski-Pasilan alueesta tulee valmistuttuaan koti noin 7000 henkilölle. Työpaikkoja Keski-Pasilaan kaavaillaan jopa 13 000 henkilölle.

FABULOS-hankkeessa ajetaan Itä-Pasilassa, ympyräreitillä joka kulkee Messukeskukselta Ratamestarinkadun-Asemapäällikönkadun liikenneympyrään ja siitä Pasilan asemalle, Triplan kauppakeskuksen kupeeseen. Tästä matka jatkuu pohjoiseen ja takaisin Messukeskukselle. 

Mikä FABULOS?

FABULOS on Euroopan Unionin rahoittama monivuotinen hanke, jossa tutkitaan itseajaviin ajoneuvoihin perustuvaa joukkoliikennettä useissa Euroopan kaupungeissa. Sen tavoitteena on tutkia itsestään ajavan bussikaluston soveltuvuutta joukkoliikenteessä ja kerätä kokemuksia matkan varrella.

EU:n laajuudelta hankkeeseen osallistuu Sensible 4:n lisäksi useita eri toimijoita pitkin vanhaa mannerta.

Sensible 4:n teknologian erikoisuus on kyky toimia kaikissa sääolosuhteissa. Tavallisesti esimerkiksi lumisade on ongelma autonomisille autoille, sen sokaistessa autojen sensoreita. Sensible 4:n ratkaisussa sensorit ovat samanlaisia kuin muillakin toimijoilla, mutta ohjelmisto jolla niiden dataa käsitellään on poikkeuksellinen. Se poistaa tehokkaasti kohinaa, kuten maahan satanutta lunta tai ilmassa olevaa sumua ja on tämän lisäksi myös laskennallisesti kevyt. Sensible 4:n teknologia mahdollistaa siis autonomisen ajamisen myös huonossa kelissä.

Teksti ja kuvat: Tuomas Sauliala

Olen töissä Sensible 4:n viestinnässä ja markkinoinnissa.