Sensible 4 lähtee yhteistyöhön japanilaisen Mujin kanssa

Sensible 4 kehittää Suomessa, Espoon ihastuttavassa Otaniemessä autonomisen auton teknikkaa. Olen käsitellyt firmaa aika laajasti jo aiemminkin, muun muassa täällä ja täällä.

Viime viikon uutinen pääsi kuitenkin yllättämään: Sensible 4 lähtee yhteistyöhön japanilaisen Mujin kanssa. Muji tuottaa suunnittelua ja käyttöliittymää Sensible 4:n kehittämään autonomiseen pikkubussiin. Auto saa nimekseen Gacha ja sen ajettava malli esitellään jo ensi vuoden maaliskuussa. Koeajot on tarkoitus alkaa kesällä 2019 samoilla reiteillä missä viime kesän aIGO-koeajotkin kulkivat pienellä automatisoidulla Renault Twizyllä.

Auton autonominen ajonopeus on tiedotteen mukaan vain 40 km/h, mutta runkonsa ja voimalinjansa osalta auto menee tarvittaessa paljon kovempaa. Gachassa on neliveto ja sen voimalinja on sähköinen. Sisätilojen lämmitys kuitenkin toiminee nestemäisellä polttoaineella, Webaston tyylisesti. Laserskannereita on niin SICK:ltä kuin Velodyneltäkin ja niiden toimintaa jatketaan tutkilla, inertiayksiköllä (IMU), RTK-GPS -paikannuksella sekä kameroilla.

Laatua vaan ei brändiä

Muji on monella tapaa erikoinen firma. Sen nimi tulee yhtiön japaninkielisen nimen käännöksestä meidän aakkostolle: Mujirushi Ryōhin, joka tarkoittaa vapaasti suomennettuna “brändittömiä laatutuotteita”.

Muji haluaa siis tehdä koteihin minimalistisia ja elegantteja mutta kuitenkin kohtuuhintaisia ja toimivia tuotteita ja vaatteita. Muji esimerkiksi minimoi pakkausmateriaalit ja käyttää litteitä paketteja. Kuulostaa kovasti eräältä ruotsalaiselta sisustustalolta (vaatteet pois lukien).

Mutta miksi ihmeessä Muji lähtee kimppaan suomalaisen autonomisen auton kehittäjän kanssa?

Automatisoitua logistiikkaa?

Muji ei ole ensimmäistä kertaa tekemisissä autojen kanssa. Vuonna 2001 Muji teki rajatun, tuhannen kappaleen erään “Muji autoa”, yhteistyössä Nissanin kanssa. Auto oli oleellisesti hyvin riisuttu ja Mujille tyypilliseen tapaan bränditön versio pienestä Nissan Micrasta, joka tunnettiin Japanissa nimellä March. Yhden lähteen mukaan Muji halusi autolla paitsi tehdä markkinointia, myös testata online-tilaamisen toimivuutta. Nykyään verkkokauppa on merkittävä myyntikanava Mujille, joskin sillä on myös sadoittain myymälöitä ympäri maailman.

On mielenkiintoista pohtia syitä sille, miksi japanilainen kuluttajatavarajätti on päätynyt yhteistyöhön suomalaisen autonomia-autofirman kanssa. Paras syy mitä itse keksin, on logistiikan automatisoinnin tutkiminen: Monet Mujin myymät asiat ovat sen kokoisia, että ne eivät ihan kulje repussa kotiin, mutta voisivat hyvin mahtua autonomiseen pakettiauton kokoiseen välineeseen joka ajelisi ruuhka-aikojen ulkopuolella asiakkaiden kotioville tavaraa tuomaan.

Idea olisi siis hieman sama kuin virolaisella Starshipillä, joskin kuljetin on paljon isompi ja kulkisi autoliikenteen seassa. Varsinkin Tokion kaltaisissa suurkaupungeissa, missä harvalla on omaa autoa, on tavaroiden tilaus kotiin toimitettuna on normaalia toimintaa. Mutta nyt vielä kuskina on ihminen jolle pitää maksaa palkkaa.

Sensible 4:n toimitusjohtaja Harri Santamala on kovin vaitonanainen Muji-yhteistyön syistä ja vaikuttimista, Mujin tulevaisuudensuunnitelmista tai mahdollisesta Mujilta saatavasta rahoituksesta.

Olen itse sattumoisin käynyt jo Gachan ensimmäisessä prototyypissä sisällä – tietämättä vielä silloin mitään Muji-yhteistyöstä. Auton prototyypin runko oli hitsattu teräsputkista kasaan Otaniemen pajalla, mutta siinä ei vielä ollut mitään kuoria eikä paljoa tekniikkaakaan.

Muji-yhteistyö on hieno askel Sensible 4:n matkalla kohti nelostason autonomisia autoja. Maaliskuulta ja ensi kesältä on lupa odotella paljon.

Teksti: Tuomas Sauliala
Kuva: Sensible 4

Yksi kommentti artikkeliin ”Sensible 4 lähtee yhteistyöhön japanilaisen Mujin kanssa”

Kommentointi on suljettu.