Valtio on uudistanut sähköistettyjen autojen verotuskäytöntäjä ja lainsäädäntöä.
Työsuhde-sähköautoa kohdellaan verotuksessa samoilla periaatteilla kuin muitakin autoja: se voi olla ajossa joko käyttöetuautona tai vapaana autoetuna. Käyttöetuautossa työnantaja tarjoaa auton ja siihen liittyvän ylläpidon ja työntekijälle jää maksettavaksi auton lataamiseen tarvittava sähkö. Täydessä autoedussa työnantaja kustantaa myös lataussähkön.
Sähköautoa voi kuitenkin ladata monessa eri paikassa, eri tavoilla ja hinnoilla. Lisäksi sähkö on tavallisesti paljon edullisempaa kuin vastaavien ajomatkojen polttoainekustannukset olisivat. Ylläpitokustannuksetkin ovat sähköautoissa polttomoottoriautoja edullisemmat.
Tämä näkyy auton verotusarvoissa: täyssähköauton käyttöetu on vain 30 euroa edullisempi kuin täysi autoetu. Pistokehybrideissä ja polttomoottorikäyttöisissä autoissa hintaero on yli satasen suurempi. Riippuu ajo- ja lataustottumuksista onko palkansaajan kannalta edullisempaa ottaa käyttöetu vai vapaa autoetu.
Kolmenkympin kuukausikustannuksella voi ladata kotiparkkiksella autoon markkinahintaistasähköä noin 800 kilometrin kuukausittaista ajomatkaa varten. Jos siis kuukausittainen ajomatka sähköllä on enemmän kuin noin 800 kilometriä (tai vuosittainen ajomäärä enemmän kuin noin 10 000 kilometriä), on täysi autoetu palkansaajalle melkein aina edullisempi vaihtoehto. Tällöin siis työnantaja korvaa lataussähköä suuremmalla summalla kuin mitä palkansaaja maksaa siitä verotuksessaan ladatessaan autoa kotosalla.
Suurimmalla osalla autoilijoista tämä kilometriraja ylittyy reilusti.
Jotta työnantaja voi korvata työntekijälle kotona ladatun sähkön arvon, täytyy se mitata luotettavasti. Tämä on nykyään helppoa, varsinkin moderneilla sähköauton latauslaitteilla. Työntekijän on kuitenkin maksettava latauslaite asennuksineen itse, se ei ole osa työsuhdeautoa ja sen verotusarvoa.
Latausta monella eri tavalla ja hinnalla
Sähköautoja ladataan kodin lisäksi myös tien päällä ja työpaikalla. Matkan varrella tyypillisin lataustapa on tehokas pikalataus, joka maksaa usein paljon enemmän kuin lataaminen kotona. Täyden autoedun työsuhdeautoilija voi ohjata pikalatausasemien sähkölaskun suoraan työnantajalle, käyttöetuautoilija maksaa pikalatauksen itse.
Jos siis työsuhdeauton lataaja käyttää paljon pikalatausasemia, korostaa se entisestään täyden autoedun edullisuutta palkansaajan näkökulmasta. Pikalatauksen runsas käyttö on tyypillistä tilanteissa, joissa kuskilla ei ole mahdollisuutta ladata autoaan kotona tai työpaikan parkkiksella tai kun autolla ajetaan vaihtelevia, pitkiä matkoja jolloin lataaminen tien päällä on tarpeen.
Jotkut latausoperaattorit tarjoavat koti- ja pikalatauspalvelua pakettina, jolloin työnantajalle lähtee kaikesta lataussähköstä vain yksi lasku kuukaudessa.
Autoja ladataan myös työpaikalla. Jos työnantaja tarjoaa latausmahdollisuuden työpaikan parkkipaikalle, on tämänkin latauspalvelun verotusarvo aina 30 euroa kuukaudessa, samaan tapaan kuin puhelinetukin on 20 euroa riippumatta kuukauden puhelinlaskusta tai kännykän arvosta.
Työpaikkalataamisen verotusarvo tulee maksettavaksi kaikille, jotka lataavat autoaan työpaikalla. Vain täydellä autoedulla autoilevalle työpaikkalataus sisältyy auton verotusarvoon.
30 euron sääntö toimii täyssähköautoille – ei pistokehybrideille
Verotusarvo on sama kaikenlaisten ladattavien autojen käyttäjille. Täyssähköautoilijalle, joka lataa suurimman osan ajoistaan työpaikalla, lataus 30 euron verotusarvolla on tavallisesti taloudellisesti kannattavaa. Mutta jos lataa paljolti myös muualla tai jos alla on pistokehybridi jolla ajetaan paljon myös bensan tai dieselin voimalla, on työpaikkalatausta vaikea taloudellisesti perustella.
Valtiovalta on muokannut autoilun verotuskäytäntöjä ahkerasti viime vuosina ja jopa aivan viime kuukausina. Valtio haluaa toisaalta edistää sähköautoilua, joten muutoksia verotuskäytäntöön on odotettavissa jatkossakin. Verotuksen vaihtelu ei kuitenkaan helpota auton hankintaa lyhyellä aikavälillä.
Tuntuukin, että kolmenkympin sääntö on jonkinlainen kompromissi, yksi ratkaisu joka sovitetaan kaikille. Sen avulla verottajan ei tarvitse alkaa tekemään selkoa erilaisista hybriditekniikoista eikä sähköautoista, kun hinta on sama kaikille.
Ikävä kyllä juuri pistokehybridikuskeihin kolmen kympin sääntö iskee kovimmin, ja juuri se osuus autojen ensirekisteröinneistä on merkittävästi suurempi kuin täyssähköautojen. Verottajan kolmen kympin sääntö käytännössä lopettaa pistokehybridien lataamisen työpaikoilla, mikä heikentää suoraan autojen toteutuvia päästölukemia. Samaan hengenvetoon on kuitenkin myönnettävä, että täyssähköautoilijalle 30 euroa kuukaudessa on sopivasti kannustava kuukausikorvaus.
Sähköauton valinta on monen tekijän summa
Sopiiko täyssähköauto sitten työsuhdeautoksi? Vastaus on riippuu täysin auton käyttötottumuksista ja kotilataamisen helppoudesta. Sähköauton hankintaa puoltaa kohtuulliset, alle 300 kilometrin päivittäiset ajomatkat sekä se että autolla tehdään vain vähän monen päivän matkoja joilla ladataan oman vakioparkkipaikan ulkopuolella. Varsinkin kaupunkiolosuhteissa paikallinen päästöttömyys on selvä etu ja monissa yrityksissä autopolitiikkakin alleviivaa pienien päästöjen merkitystä.
Mutta jos autolla ajetaan pitkiä matkoja ja vaihtelevilla reiteillä ja yöpymispaikoilla, tai jos autolla kuljetetaan suuria kuormia tai vedetään peräkärryä, on pistokehybridi tai perinteinen polttomoottoriauto usein perustellumpi.
Sähköauto myös omaksi ostettuna voi olla hyvä idea. Vaikka sähköautot ovat hankintahinnaltaan kalliimpia kuin perinteisen käyttövoiman autot, ovat niiden käyttökulut usein paljon edullisempia. Verottajan ohjeistamat kilometrikorvaukset ovat kuitenkin edelleen samat kaikille autoille käyttövoimasta riippumatta, joten sähköautoilija voi työajoissa hyötyä sähköautosta.
Teksti ja kuvat: Tuomas Sauliala