Vuonna 1912 Brittiläinen William Richard Morris päätti laajentaa aikaisemmin perustaamansa polkupyörien ja autojen korjaamoa myös autojen valmistamiseen. Oxfordista, Longwall Streetiltä löytyi sopiva tila autopajalle.
Morrisin autotehdas menestyi hyvin. Siitä tuli 1924 Brittein Saarten suurin autonvalmistaja, ja se hallitsi jopa 51% markkinaosuutta saarivaltion autokaupasta.
Naapurustoon sattui muutama vuosikymmen myöhemmin muuttamaan eräs Oxfordin professori, joka ei pitänyt autoista. Hän oli kyllä aiemmin omistanut auton, mutta luopunut siitä koska autot savuttivat ja metelöivät aivan liikaa. Kenties autot muistuttivat myös ensimmäisen maailmansodan kauhuista. Professori oli sen sijaan innokas pyöräilijä, ja varmasti vieraili Morrisin pyörähuollossakin ajoittain.
Vuonna 1952 Morris fuusioitui toisen brittiläisen autotehtaan, Austinin kanssa ja muodosti British Motor Companyn, eli BMC:n. Morrisin ja Austinin brändit jatkoivat eloaan BMC:n suojissa.
Samalla vuosikymmenellä kärjistyi Suezin kriisi. Merkittävä osa Britannian ja koko Euroopan öljykuljetuksista kulki tuolloin kanavan läpi, ja nyt öljyliikenne oli poikki. Syntyi tarve bensapihille, pienelle autolle. BMC tuottikin tähän tarpeeseen yhden mallin jota myytiin sekä Morrisin että Austinin brändeillä: Morris Mini ja Austin Seven. Jälkimmäisen nimi muuntui nopeasti Austin Miniksi.
Ja loppu on historiaa. Ikonisen Minin tuotanto jatkui hämmentävän pitkään, vuoteen 2000 asti. Autoja ajeli tuotantolinjalta huimat 5,3 miljoonaa kappaletta.
Morris Ministä (tai vain Ministä) tuli nopeasti oman aikakautensa pop-symboli. Se oli myös peribrittiläinen auto, olihan paitsi brändi, myös tehdas ja historia kokonaisuudessaan saarivaltiosta kotoisin. Ehkä pieni, sympaattisen näköinen auto teki myös riittävää pesäeroa aikansa konservatiiviseen automuotoiluun.
Ja mitä oxfordilaisprofessorin kerrottiin tuhahtaneen autoille? Hän kutsui sitä “Mordoriksi keskuudessamme”, jo paljon ennen kuin Taru Sormusten Herrasta oli julkaistu. Professori oli tietysti J.R.R. Tolkien.
Saksalaiset tulevat
Minin tarina alkoi vähitellen irtaantua saarivaltiosta. Vuonna 1995 BMW osti brittiläisen Roverin, joka tuolloin omisti Morrisin ja Minin brändin.
Baijerilainen innostui kehittämään Minin brändiä. 1997 Geneven autonäyttelyssä esiteltiin ensimmäiset modernien minien konseptit. Tuotantomalli Ministä saatiin 2001. Myöhemmin esitellyt Cooperit ja Clubmanit lainasivat nimensä 1900-luvun alun Morrisin autoilta. Ja ne valmistettiin, ja valmistetaan tänäkin päivänä Briteissä, Oxfordissa, missä Tarunkin viimeiset sivut kirjoitettiin.
Minin uusi Countryman ottaa kuitenkin etäisyyttä saarivaltioon. Countryman Plugin valmistetaan Hollannissa. Se tehdään BMW:n UKL2-alustalle, jota muun muassa 2-sarjan pistokehybridit ja X1-pikkukatumaasturit käyttävät.
Countrymanissä on brittiläistä siis oikeastaan vain brändi. Countrymanin sähköistetty versio kantaa keulallaan 101 kW tehoista bensamoottoria ja taka-akselillaan 65 kW tehoista sähkömoottoria. Akusto on 7,6 kWh kapasiteetiltaan, ja siirtää autoa kolmisenkymmentä kilometriä.
Countryman on Volvo XC90:n ja BMW i8:n tapaan nelivetoinen sähköbensahybridi ilman kardaaniakselia, eli moottorit on sijoitettu eri akselille ja nelivetoa tapahtuu vain silloin kun molemmat moottorit ovat käytössä.
Countrymanissa ei autona ole mitään vikaa. Sen ajettavuus ja tuntuma on ymmärrettävästi bemarimainen, mutta kaiken päälle on lyöty Minin kuorrutus. Jopa keskikonsolin ohjelmistot ovat BMW:ltä lainattuja mutta uudelleenväritettyjä. Jos Minin brändi miellyttää, voi autokauppaan astua huoleti. Auto on brändäyksestä huolimatta aivan hyvä. Itselleni Minin olemus ei kuitenkaan istu, vaan valinta osuisi mielummin BMW 225xe Active Toureriin.
Jos auton valintakriteeri on neliveto ja sähköistys, on vaihtoehtoja lopulta kuitenkin vähän. Sekä Countryman että BMW 225xe ovat merkittävästi kohtuuhintaisempia kuin isommat pistokehybridinelivedot Audi Q7 etron, Volvo XC90 tai BMW X5. Myös Mitsubishi tekee Outlander-maasturistaan pistokehybridiversiota.
Minin valmistuksen jatkuminen saarivaltiossa ei ole varmaa. Brexit pakottaa omistajan harkitsemaan järkevintä valmistuspaikkaa. BMW on kuitenkin esitellyt Ministä muutaman täysin sähkökäyttöisen konseptin, ja täyssähköinen tuotantomalli esitellään 2019. Minin kaltaiselle autolle, jossa hinta, koko tai ehkä ajokantamakaan eivät ole määrääviä tekijöitä, sähköistys toimii hyvin. Uusi täyssähköinen Mini nojannee paljolti BMW i3:n teknologiaan, mikä on hyväksi havaittu.
Tolkien olisi varmasti hyväksynyt kehityskaaren suunnan kohti hiljaisia ja savuttomia autoja.
Teksti ja kuvat: Tuomas Sauliala, Mini Concept kuva: BMW.
Lähteenä käytin muun muassa Tolkien-historiikkia ”Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien” (Colin Duriez, 2012)
Kyllä Mini E oli käytössä useammalla kaupungilla jo 10 vuotta sitten.
https://en.wikipedia.org/wiki/Mini_E
Jep, erilaisia testausautoja on ollut BMW:llä ja varmaan muillakin valmistajilla. Mutta tuo auto ei ole ollut yleisesti myynnissä ollut tuotantoversio takuineen, huoltoineen jne., vaan rajatun käyttäjäkunnan testauskäyttöön tehty auto.
Miksi tällainen tynkä artikkeli? Ei mitään mielenkiintoista analyysiä auton ajettavuudesta (kaupunki, moottoritie, mutkatie, sivutuuliherkkyys jne), mukavuudesta (istuimet, ergonomia, melutaso, jne) eikä voimalinjan käytöksestä (akulla ajettava matka, suorituskyky täydellä ja tyhjällä akulla, kulutus jne). Tällaisia tynkäjuttuja ovat nykyisin lähes kaikki autoalan koeajojutut maassamme. Eikö nuori toimittajapolvi jaksa kirjoittaa pidempään, vai oletetaanko ettei lukijakunta jaksa keskittyä lukemaan?
Kiitokset kommentista. Tällä kertaa koeajo oli sen verran nopea, että autosta on vaikea sanoa kovin syvällisesti mitään. Siksi päätin tällä kertaa keskittyä jutussa vain Minin brändiin, koska sen historiasta sattui löytymään mielenkiintoienn yhtymäkohta Tolkieniin. Eiköhän nuo autoarviot jatkossa ole taas vähän perusteellisempia.