Amerikkalainen sähköautonvalmistaja Tesla Motors avasi tänään kauppansa ja huoltonsa Vantaan kaivokselassa. Tilaisuudessa puhunut Teslan Pohjoismaiden johtaja Peter Bardenfleth-Hansen kertoi, että kyseessä on ensimmäinen kerta Euroopassa, kun mihinkään maahan tuodaan ensin pikalatausasemat ja vasta sitten huolto ja myynti.
Teslalla tuntuu olevan kovat odotukset Suomen liiketoiminnoille. Tilaa ja huoltokapasiteettia on paljon enemmän kuin maamme reilut sata Model S:ää voisivat edellyttää. Yhteensä Teslan väkeä on Suomessa kymmenkunta.
Teslalta tiedettiinkin kertoa, että Suomen huolto tulee olemaan tulevien Baltian ja Venäjän toimintojen kannalta tärkeä tukikohta ja myös Suomen myyntitavoitteet ovat ”korkeat”.
Tulevista Supercharger-pikalatausasemista Tesla ei paljoa puhu. Se suostuttiin kertomaan, että kolmas pikalatausasema Paimion ja Akaan lisäksi on työn alla. Teslan toimipaikan edustalla onkin maata möyritty aikalailla, ja illan yksi keskustelunaiheista olikin arvailu siitä mahtaako se olla paikka Superchargereille.