Kun taksiyhtiö Menevä sähköautoja osti – ja suurteholatausaseman perusti

Suomalaisen taksiyhtiö Menevän näkyvin hahmo, ainakin Instagramin ja Tiktokin mittareilla, lienee Mika Rajala. Ja hän on täällä tänään, Vantaalla, Menevän varikkoalueella, autojen ympäröimänä. Eikä minkä tahansa autojen, vaan Audi e-tron Q4:sten ja Peugeotin E-Travellerien. Ne ovat kaikki sähköisiä.

Menevä tilasi näitä autoja viime kesänä huimat 80 kappaletta, puolet Audeja ja puolet Peugoetteja. Autot ovat nyt palvelleet viime vuoden lopulta alkaen pääkaupunkiseudun taksiliikenteessä.

Audi Q4 e-tronint peruslatausrivissä.
Peugeotin tilataksi kurvasi suurteholataukseen. Autoja tulee ja menee Menevän latausasemalle jatkuvasti.

Sähköistetty taksikalusto ei sinänsä ole enää erityistä, mutta Menevän investointi on määrällisesti perin suuri. Erityisesti nyt, kun komponenttipula tuntuu vaivaavan sähköautomarkkinaa, tuntuu pieneltä ihmeeltä että Menevä ylipäätään sai tilaamansa 80 autoa.

– Autovalintaa tehtiinkin paljolti autojen saatavuuden perusteella, Rajala kertoo.

Lentokenttä haluaa sähkötakseja

Yksi keskeinen sähköauton hankintaperuste oli läheisen Helsinki-Vantaan lentokentän taksikuljetukset. Lentokenttiä hallinnoivan Finavian linjausten pohjalta sähköauto-taksi pääsee taksitolpan jonossa polttomoottorikäyttöisten autojen ohi. Käytännössä siis lentokentällä kannattaa operoida sähköautoilla. 

Ja lentokenttäkyyteihin sähköauto myös sopii hyvin, matkat kun yleensä suuntautuvat pääkaupunkiseudulle tai kehyskuntiin ja ovat siis melko lyhyitä. 

Ajoittain asiakas kuitenkin tarvitsee kyytiä kauemmas ja tällöin Menevän kalustosta saatetaan ottaa käyttöön perinteisempi diesel-kulkine. Menevällä on omassa taseessa yhteensä pari sataa ajoneuvoa ja kumppaneilta löytyy lisää. Taksiautoa itsekin ajoittain ajava Rajala korostaakin sähkö- ja dieseltaksien sujuvaa yhteiskäyttöä, oikea auto oikeaan tarpeeseen.

Toinen syy sähköautoinvestoinnille oli yksinkertaisesti tarve uusia autokalustoa. Aiempia autoja oli ehditty ajaa elinkaarensa ehtoopuolelle.

Suuri määrä sähköautoja tarkoittaa myös joustavaa autokannan hyödyntämistä: jos kaikki autot eivät satu olemaan ajossa, voi kuljettaja ajoakun tyhjentyessä tulla laittamaan auton lataukseen ja vaihtamaan täyteen ladattuun autoon. Näin auton latautumista ei tarvitse odottaa lainkaan.

Lopulta kaikkia sähköautoja kuitenkin täytyy ladata. Ja kun autoja on paljon, tarvitaan latausvoimaakin reilusti.

Ei vain autoja, vaan myös latausta

Menevän Vantaan varikolla seisoo varsin suuri, jopa 600 kilowatin kokonaistehoa tarjoava Kempowerin S-sarjalainen latausasema, yhteensä kahdeksalla latauspaikalla. 

Laturiasennus valmistui viime vuoden lopussa. Vanhan viisauden mukaan routa-aikaan ei kannata tehdä maatöitä, mutta tämän vuoden kevät on osoittanut väitteen vääräksi.

– Onneksi tehtiin työt viime vuoden puolella, nyt keväällä tavaran hinta on noussut ja saatavuus heikentynyt reilusti, Antti Lankila naurahtaa. Lankila on Menevän IT:stä, kehityksestä ja maksuliikenteestä vastaava johtaja, joka on ottanut vastuulleen myös Menevän latausinfran kehittämisen.

Kempowerin pömpelin lisäksi alueella on reilusti Ensto Pro 22 kW -peruslatauspaikkoja. Latausasema on jopa koko maan mittakaavassa yksi suurimmista asennuksista.

Suuri teho näkyy myös sähköliittymässä. Menevä päätyi tuomaan paikalle keskijänniteliittymän, niin isolla muuntajalla (800 kVa) kuin mitä markkinalta järkevästi sai. Menevällä halutaan ymmärtää lataustekniikkaa ja -palvelua, ja siksi suuri osa suurteholatauksen operoinnista tehdään itse. Tämä tarkoitti kuljettajan hommien laajenemista esimerkiksi käytönvalvontaan. 

Tällä hetkellä Menevän laturilla lataa vain yhtiön omia Audeja ja Peugeotin pikkubusseja. Kapasiteettia kuitenkin on, joten voisiko täällä ladata muutkin?

– Menevän kumppaneille latausasema voitaisiin ehkä jollain korvauksella avata, Lankila miettii. 

Menevällä on harkittu myös raskaan liikenteen latauspalveluihin laajentamista.

Menevää käyttövoimaa

Taksiyhtiöt eivät perinteisesti ole omistaneet käyttövoiman jakelua. Taksiautot ovat tankanneet samoilla huoltoasemilla missä tavallistenkin kuolevaisten kärryt. Menevän strategia, jossa käyttövoiman jakelu otetaan osaksi omaa liiketoimintaa, onkin mielenkiintoinen.

Nyt keväällä 2022 Venäjän aloittaman sodan ja polttoaineiden hinnan nousun myötä on helppo ymmärtää, että omat sähköautot ja niille tarjottava oma latauspalvelu on liiketaloudellisesti järkevää, erityisesti kun autoja on paljon melko tiiviillä alueella. Investointipäätös tehtiin kuitenkin viime vuonna, aikana tilanne Euroopassa oli kovin erilainen kuin nyt. 

Investoinnille löytyi silloinkin perustelunsa. 

– Sähkötaksiauto oli jo viime vuonna käyttökuluiltaan polttomoottoriautoa edullisempi, jos laitteistoon suhtautuu vuosien investointina, Lankila kertoo. Esimerkiksi sähköautojen vähäisempi huollontarve näkyy viivan alla tuloksessa.

Vertailukohta sähköistymispäätöksessä ei niinkään ollut toiminnan jatkaminen dieselillä, vaan sähkötaksien lataaminen kaupallisilla latausasemilla. Tehokkaiden laturien saatavuus Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla on kuitenkin rajallinen ja erityisesti latauslaitteelle ajaminen ja sille jonottaminen on myrkkyä taksiautoilun kannattavuudelle. Lisäksi vastaan voi tulla mainehaittoja; ei ole hyvä jos Menevän teipeissä lepäävät taksit varaavat latauspaikat muilta autoilijoilta. 

Lopulta sähkötaksien operointi tässä mittakaavassa ei olisi ollut mahdollista ilman omaa latausasemaa, joten sellainen päätettiin perustaa tänne lentokentän läheisyyteen. 

Ammattiliikenteen on päästävä lataamaan

Yksi oma latausasema ei kuitenkaan riitä kovin pitkälle tulevaisuuteen. Lankila korostaa ammattiliikenteen tarpeita latausmarkkinan asiakkaana. Erityisesti taksiautoilijalle vapaa suurteholatauspaikka olisi liiketoiminnan elinkelpoisuuden kannalta tärkeä ja Menevällä toivotaankin lataustoimijoilta ratkaisuja, jossa takseille saataisiin omia tai priorisoituja latauspaikkoja varsinkin Helsingin kantakaupungista.

Samaa viestiä kuuluu raskaan kuljetuskaluston suunnalta: Rekalle ja puoliperävaunun vetoautolle täytyy löytyä latauspaikka kun lataustauon aika tulee.

Lue myös: Kolme ammattilaista arvioi raskaan liikenteen sähköistymisen tulevaisuutta.

Sähköautoistuminen on vasta alkanut, erityisesti ammattiliikenteessä. Ammattiliikenteen latausinfraa vielä suurelta osin odotellaan.

Teksti ja kuvat: Tuomas Sauliala


Kirjoittaja on sähkötekniikan, viestinnän ja markkinoinnin ammattilainen, joka on kirjoittanut sähköautoista ja niiden latausjärjestelmistä sekä ajoneuvojen ohjelmistoista vuodesta 2013 alkaen.