Valtio tukee taas latausasemien rakentamista

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) julkaisi viikko sitten maanantaina energiateknologian kärkihankkeet. Miljoonaa jaetaan sinne ja tänne, mutta sähköautoilijan kannalta oleellista on 4,7 miljoonan euron tukipotti joka kohdennetaan autojen latausverkostolle.

TEM tukee pikalatausasemia 35% investointituella, keskinopeille Type2-tolpille tuki on 30%. Latauksen on oltava julkisesti saatavilla, ja sen käytöstä saa periä maksua. Tuen tavoitteena on kolminkertaistaa nykyinen latausinfrastruktuuri.

Suomessa on kaksi latausoperaattoria, joiden toimintaan tukipäätöksellä varmasti on merkitystä: sähköyhtiöiden omistama Liikennevirta ja pörssinoteerattu Fortum joka on rakentanut latausverkkoa pohjoismaihin, varsinkin Norjaan.

– Tuki tuo kaivatun piristysruiskeen sähköautojen latausinfrastruktuurin kehitykseen. Kattava julkinen latausverkosto on yksi keskeisimmistä kriteereistä sähköautoa harkittaessa, Liikennevirran toimitusjohtaja Jussi Palola kommentoi lehdistötiedotteessa.

Palolan näkemys on helppo allekirjoittaa. Autojen akkujen tietysti soisi halpenevan ja kasvattavan kapasiteettiaan, mutta auton arkikäytön kannalta mahdollisuus ladata autoa tien päällä on aivan keskeistä. Varsinkin tehokkaiden ja luotettavien pikataustolppien soisi yleistyvän maanteiden varsilla.

Liikennevirran latausasemaverkossa paikallisten toimijoiden vaihteleva innokkuus rakentaa latausinfraa näkyy: Toisaalla latausasemia on paljon, toisaalla ei ehkä ollenkaan.

Myös Fortumin Charge & Drive -latausverkosta vastaava Rami Syväri on tyytyväinen valtion tukipäätökseen.

– Valtion tuki piristää varmasti koko toimialaa, Syväri kommentoi.

Syväri ei kuitenkaan lähde arvioimaan Fortumin Suomeen tuen ansiosta rakennettavien latausasemien täsmällisiä lukumääriä tai aikatauluja.

Fortumin Charge & Drive -verkoston latausasema ABC-asemalla Espoossa viime kesänä.

Fortum rakentaa verkkoa pääväylien varrelle. Aluksi valmistui kolmen suurimman kaupunkimme yhdistävät pikalatausketjut, sitten sähköistettiin Lappia keskinopeilla tolpilla ja nyt Etelä-Suomen verkko tuntuu laajenevan vähitellen pohjoiseen ja itään.

Fortum on jopa maailmanlaajuisestikin merkittävä latausasemaoperaattori, jolla on Norjassa todella merkittävä latausinfrastruktuuri ja mielenkiintoisia projekteja käynnissä. Tästä kokemuksesta me Suomessakin saamme nauttia.

Suomessa on tällä hetkellä ccs-map.eu -palvelun mukaan 54 nopeaa CCS-latausta tarjoavaa latausasemaa. Palvelu ei tunne aivan jokaista tolppaa, ja se listaa myös vanhat epävarmat DBT:n asemat, mutta lukema on suunnilleen oikein.

Jos latausasemien määrä kolminkertaistuisi, tarkoittaisi se aika tarkkaan noin sataa uutta latausasemaa, joka kolmelle vuodelle jaettuna tarkoittaisi melkein yhtä latausasemaa viikossa. Toteutuessaan tämä olisi kova tahti latausasemien rakentamiselle. Jos kaikki laturit tulisivat valtateiden varsille, olisi Suomen noin 8600 valtatiekilometrillä tämän jälkeen laskennallisesti pikalaturi aina 57 kilometrin välein – kuulostaa aika hyvältä.

Toivotaan parasta!

Teksti ja kuvat: Tuomas Sauliala