Ruotsalainen Mörkö-Volvo XC90

Järkiauto. Esimerkiksi Toyota Corollan moni mieltää sellaiseksi. Se on yllätyksetön ja edukaskin, mutta kuitenkin luotettava eikä herätä sen kummempia mielleyhtymiä. Ei tule naapurin isäntä sanomaan ökyauton ostosta.

Eurooppalaisten valmistajien tuotoksista vaikkapa Skoda Octaviaa voi pitää järkiautona. Onhan se Volkkarin tekniikkaa mutta Tsekkiläisempää hintatasoa. Ja sitten on Volvo XC90. Se ei ole järkiauto. Millään mittarilla – paitsi ehkä parilla.

Vaihdekeppi on käsin puhallettua Orreforsin lasia. Tietysti se on. Kuski sulkee pikkulokeron hiilikuidusta tehdyllä luukulla. Tottakai kansi on tehty hiilikuidusta.

Vaihdevalitsin on käsinpuhallettua lasia. Tietenkin.
Vaihdevalitsin on käsinpuhallettua lasia. Tietenkin.

Volvo XC90 on Volvon uuden muotokielen ensimmäinen auto. Se on katumaasturi, SUV, jonka on tarkoitus valloittaa Volvolle takaisin se menetettu markkinaosuus, mikä sillä Yhdysvalloissa vielä joskus oli.

Kotona pikkuväki nimesi auton Valkeaksi norsuksi, tai Möhköksi tai Möröksi. Siinä määrin rouhea ja muhkea XC90 on.

En itse ole oikein koskaan ymmärtänyt maastureita. Niille löytyy kyllä talvisilla lumikeleillä Helsingin keskustasta paljon paremmin parkkiksia kuin matalalle etuvetoautolle ja onhan ylhäältä hyvä näkyvyys muuhun liikenteeseen. Neliveto on oikeasti perusteltu näillä massoilla ajettaessa. Kuitenkin hallittavuus ja kääntyvyys kapeilla kadulla on heikkoa pikkuautoihin verrattuna. Ja tuntuu että varsinkin yksin ajaessa reilusti yli kahden tonnin massa ympärillä on enimmäkseen turhaa, erityisesti kun suurin osa on bensiinimoottoritekniikkaa.

Mutta kukin tyylillään.

Ratin takana oleva mittaristo on selkeä, mutta ehkä hivenen liian minimalistinen.
Ratin takana oleva mittaristo on selkeä, mutta ehkä hivenen liian minimalistinen.
Keskikonsolin painikkeiden tekstien välistys ja painikkeiden ilmatila on aivan mitä sattuu. Mutta on tämä silti käytettävä.
Keskikonsolin painikkeiden tekstien tavutus ja välistys ja painikkeiden ilmatila on aivan mitä sattuu. Mutta on tämä silti käytettävä.

Koeajossa oli XC90:n R-Design plugin-versio. Sen 2300 kilon runkoon on tuotu etuakselille 238 kilowattinen 2-litrainen bensakone ja taka-akselille 65 kilowattinen sähkömoottori. Auto liikkuu hyvin pirteästi.

Ajo-akkuna autossa on 9,2 kWh akusto. Sähköautoindeksiksi Volvolla tulee 0,26, mikä on suunnilleen samalla tasolla BMW 330e pluginin tai Mersun 350c:n kanssa. Tästä huolimatta auto tuntuu yllättävän liikehtimiskykyiseltä vain sähköllä ajettaessa. Rauhallisesti kiihdyttäen ja minimikuormalla auto kiihtyy satasen nurkille pelkällä sähköllä.

Katso myös juttu V60 T8 pistokehybridistä keväältä 2019.

XC90 on nelivetoinen ilman kardaaniakselia. Volvon arkkitehtuuri onkin suoraa jatkoa V60 Summum plugin-hybridille. Myös BMW on päätynyt i8:n kanssa samaan ratkaisuun.

Omiin silmiini Volvon muotoilu on hienosti onnistunut.
Omiin silmiini Volvon muotoilu on hienosti onnistunut.
Volvo ladataan kuskin puolelta, standardilla Mennekes-liitännällä, enintään 1x16A virralla.
Volvo ladataan kuskin puolelta, standardilla Mennekes-liitännällä, enintään 1x16A virralla.
Keulan lamppujen muotoilu on silmiinpistävän erikoinen.
Keulan lamppujen muotoilu on silmiinpistävän erikoinen.

Plugin-hybrideistä voi olla montaa mieltä, mutta juuri näihin isoihin, painaviin ja kalliisiin autoihin ajo-akku ja sähkötekniikka on ehkä helpoin tuoda. Valmiiksi kalliin auton hinta ei välttämättä nouse paljoakaan, kun autovero pienenee matalampien hiilipäästöjen myötä. Autossa on myös tilaa ajoakulle ja sen alusta on suunniteltu kantamaan raskasta kuormaa.

Volvo kulkee 20-30 kilometriä täydellä akulla. Tämän jälkeen kulutus huitelee 9-12 litran tuntumassa satasella bensiiniä, riippuen hyvin paljon ajotavasta.

Volvo auttaa kuskia monella tavalla hallitsemaan valtavaa kokoa ja massaa. Koeajoauto oli varustettu 360 astetta näkevällä kameralla, kaistavahdilla ja joka suuntaan näkevällä tutkalla. Nämä tulevatkin tarpeeseen sillä tottumattomalle kuskille Model S:n pohjapinta-alan ottava, mutta paljon korkeampi auto vaati hieman totuttelua.

Kadunvarsiparkki Volvolla onnistuu suunnilleen niin helposti kuin se ylipäätään on mahdollista tämän kokoisella autolla.
Kadunvarsiparkki Volvolla onnistuu suunnilleen niin helposti kuin se ylipäätään on mahdollista tämän kokoisella autolla.

Kuskille ja kuudelle matkustajalle autossa on ylhäiset oltavat. Sisustuksessa ei ole huomauttamista. Viiden hengen kokoonpanossa tavaratila on valtava.

Ehkä mielenkiintoisin juttu kuskin paikalta tutkittuna on keskikonsolin näyttö. Se on Teslamaiseen tyyliin suurehko kosketusnäyttö joka on sijoitettu pystyyn keskelle konsolia. Ipadmäiseen malliin näytön alalaidassa on painike, jolla pääsee alkutilaan. Näyttöä voi pyyhkäistä oikealle ja vasemmalle, siten että käytössä on karkeasti kolme eri näyttötilaa. Päänäyttöön saakin valikoitua eri informaatiolähteitä, kuten vaikkapa navigaattorin. Keskikonsolissa on hienoja ideoita ja sen käytettävyyttä on selvästi mietitty. Ikävä kyllä sen visuaalinen toteutus on jäänyt hieman puolitiehen. Tämä saattaa johtua myös suomenkielisestä käännöksestä.

Myös ratintakainen näyttö on nyt nestekidenäyttö. Se on toteutettettu graafisesti erittäin tyylikkäästi ja minimalistisesti lähes mustavalkoisena. Ongelmaksi tulee kuitenkin tiedonvälitys: informaatiota esitetään kovin vähän suhteessa vaikka Teslaan tai Volkkariin.

Volvo XC90 on kaikenkaikkiaan eeppisen hieno auto ja vahva osoitus Volvon voimalinjaosaamisesta. Vähitellen plugin-tekniikka valuu matalamman luokan autoihin myös Volvolla, mikä antaa luvan odottaa hyvin mielenkiintoisia S40 ja S60 -malleja.

Kaupunkien katumaasturiksi XC90 lienee järkiauto, koska sähkötekniikka oikein käytettynä vähentää päästöjä ja matalalle sijoitettu akku tuo myös painopistettä alas. Jos tykkää Volvosta ja katumaastureista ja lompakossa on reilut sata tonnia autoinvestointiin, tykkää varmasti Volvo XC90 plugin-hybridistä.

Teksti ja kuvat : Tuomas Sauliala